Nitor Creations järjestää A Month of Clojure -tapahtuman
13.09.2011
Helsinki, 13.9.2011 Nitor Creations järjestää yhdessä Agile Finlandin kanssa syyskuun joka keskiviikkona A Month of Clojure –tapahtuman. Joka keskiviikkoiltana on mahdollisuus Clojure –ohjelmointikieltä osaavien ja siitä kiinnostuneiden tavata ja hioa taitojaan yhdessä.
Tapahtuman organisoijana toimii Nitorin Markku Rontu, joka on tehnyt funktionaalista ohjelmistokehitystä jo vuosikymmenen, pääasiassa Lisp-sukuisilla kielillä. "Minusta on tärkeää kerätä yhteen Clojuresta ja yleisemmin Lisp-kielistä kiinnostuneita. Sitä paitsi yhdessä oppiminen on hauskaa ja innostavaa. Ensimmäisen tapahtuman perusteella perustimme jo Clojure Finland –ryhmän jatkoa varten."
A Month of Clojure ja vastaavanlaiset tapahtumat, ns. koodausdojot tai hackathonit, ovat tärkeä osa Nitorin sisäistä toimintaa."Meillä on valtavasti osaamista, jota haluamme jakaa sekä nitorilaisten kesken että myös muille kiinnostuneille", kertoo Nitor Creationsin teknologiajohtaja Tommi Laitila. "Haluamme pysyä perillä uusista menetelmistä ja tekniikoista. Hyväksi havaittuja ja harjoiteltuja menetelmiä voimme hyödyntää myöhemmin asiakasprojekteissa."
Lisätietoja Nitor Creationsista:
Matti Vilmi, Chief Executive Officer
Nitor Creations Ltd
Puh: +358 45 1204 747
E-mail: etunimi.sukunimi@nitorcreations.com
Agile Finlandista
Agile Finland on Suomessa toimiva rekisteröity yhdistys, joka edistää ketterien ohjelmistokehitysmenetelmien käyttöä ja tunnettavuutta ja parantaa jäsentensä osaamista.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi Agile Finland suunnittelee ja järjestää voittoa tuottamatta seminaareja, koulutusta, konferensseja, järjestää tapahtumia ja harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa
Lisätietoa Month of Clojuresta »
Lisätietoa Clojure Finland -ryhmästä »
Nitor Creationsista
Nitor Creations kehittää vaativia sähköisen liiketoiminnan ratkaisuja. Yrityksen tarjoamilla palveluilla varmistetaan liiketoimintakriittisten järjestelmien toiminta täsmällisesti, luotettavasti ja suorituskykyisesti.
Nitor Creations on erikoistunut ohjelmistoarkkitehtuureihin ja pragmaattiseen tapaan soveltaa ketteriä kehitysmenetelmiä.
Vuonna 2006 perustettu Nitor Creations on yksityisesti omistettu ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Suomen Asiakastieto on valinnut yrityksen Suomen Vahvimpien yritysten joukkoon kolmena viime vuonna.

